Japanologian opinnoista Fria Kristliga Folkhögskolanissa Vaasassa! (only finnish this time)
Heips!
Nyt on taas se aika vuodesta kun syksy taas lähestyy ja jälleen kerran monelle on epävarmaa mistä jännästä sitä itsensä löytääkään. Uudet koulut alkaa, jotkut jatkaa samassa - myös minä ja joillekkin se on välivuoden paikka, ehkä jotain täysin muuta. Itselleni Vaasaan muutto tapahtui niin nopeasti, että vieläkin tulee toisinaan ihmeteltyä kuinka kaikki järjestyikään niin äkkiä. Onneksi se ei sentään ollut ensimmäinen muuttoni, sillä toissa keväänä oli niin paljon kaikenlaista muutakin härdelliä, että sain itkeä ja nauraa vuoron perään. Haluaisinkin tsempata nyt kaikkia niitä joilla on hankaluuksia - olivat ne sitten koulussa, kotona, tulevaisuushuolia tai jopa kaikkia sekaisin niin paljon, ettei millään enää jaksaisi - jatkakaa täysillä eteenpäin! Pyrkikää etsimään sitä omaa juttua, minkä eteen on valmis näkemään vaivaa. Se ei välttämättä ole helppoa, koska esimerkiksi omalla kohdallani kukaan ei osannut neuvoa minua suuntaan eikä toiseen ja etsin kaiken tiedon itse. Ja kyllä, se vaati paljon uskoa ja tahdonvoimaa lähteä yrittämään näiden "liian suurien suunnitelmien" toteuttamista, kun eteen aseteltiin vain hakuopas täynnä kaikkea sellaista mistä tuntui puuttuvan juuri se oma juttu.
Tässä postauksessa haluaisin nyt esitellä mitä itse päädyin opiskelemaan, sekä nykyisen kouluni; Fria Kristliga Folkhögskolanin (FKF). Silloin kun itse hain, saatavilla oli todella vähän informaatiota tai en vain osannut etsiä sitä. Löysin jonkin verran vanhojen opiskelijoiden blogeja vuosien takaa, mutta itselleni jäi niistä huolimatta pimentoon niin paljon sellaista, mitä olisin todella halunnut tietää ennen hakemista. Varsinkin sellaiset asiat, mitkä saivat epäröimään FKF:ään hakemista. Luojan kiitos en jättänyt hakematta! Saattoi sekin vaihtoehto olla pelottavan lähellä. En tiedä yhtään missä olisin tällä hetkellä, jos niin olisi käynyt.
Tekstiä on kuvittamassa pari fiilistelykuvaa viime vuodelta vuosi sitten muuton tienoilta:
Suurin huolenaiheeni FKF:ää koskien oli ruotsin kieli. Oma taitoni ruotsissa oli ja on kyllä edelleenkin aivan alaluokkaisen surkeaa. Hakuoppaassa sanottiin opiskelukielien olevan suomi, ruotsi, englanti ja japani, mutta onneksi uuden koulujenvälisen (FKF ja Dalarna) sopimuksen ansiosta meillä ei ole mitään etäluentojakaan enää ruotsiksi. En tosiaan tennyt tätä kun hain, vaan olin jo valmistautunut henkisesti suomi-ruotsi sanakirjan hommaamiseen. Aivan ihanaa ettei sitä lopulta tarvinnut. Säikyttelyä koulun puolesta riitti, sillä heti ensimmäinen kirje koululta -hyväksymiskirje- oli kokonaan ruotsiksi. Olin töissä kun se kolahti postiluukusta ja silloinen kämppäkaverini laittoi heti kuvan kirjeen viestistä luvan minulta saatuaan. Tulkitsin sen hyväksymiskirjeeksi, mutta ruotsintaitoinen työkaverini sen minulle vielä varmuudeksi suomensi ja oikein meni. Tosin häneltä tuli kommenttia, että mitenkäs en ruotsia osaa kun ruotsinkieliseen kouluun olen hakenut :D Kuumottelin sitä sitten koulun alkuun asti ja milläpä muulla ensimmäinen koulupäivä olisi voinutkaan alkaa, kuin sillä ensimmäisellä ja viimeisellä ruotsinkielisellä puheella, joka meille koko vuotena tuolla koululla pidettiin. Siinä ehdin jo miettiä teinkö elämäni virheen. Opettajamme sitten tuli myhäillen lopulta luokkaan ja muistan sen huvittuneen kysymyksen jotenkin näin "Ymmärsittekös nyt kaiken?". En kai sitten ollut ainoa joka ehti näyttää pakokauhun merkkejä. Koko tämän oman "kauhukertomukseni" voisinkin tiivistää näin: Mikäli Japanologia kiinnostaa ja ruotsia et osaa niin tänne vain. Kannattaa opetella vain sanomaan kiitos ja missä on kasvisruoka (jos sellaista kaipaa joskus) ruotsiksi keittiöväelle ja tulet pärjäämään täällä loistavasti. Töiden saaminen sitten edellyttääkin hieman, muttei kauheasti enempää. Olen itse opiskellut ihan vain perusjutut työpaikallani käytettävästä ruotsista. Vill ni åter här ja niin edelleen.

Tampereen rakkaalle kämpälle heihei |

Muuttokuorma matkalla kohti Vaasaa. Auto ja peräkärryt oli aivan totaalisen täyteen ahdettu, sillä päätettiin tehdä vain yksi reissu edestakaisin. |
Tauko vihdoinkin kaiken muuttoroudaamisen jälkeen. Käytiin Palosaaressa rannalla kävelyllä. |
Kokoamista |
Koulukirjoina ykkösvuonna meillä oli Genki 1 ja 2 harjoituskirja & tekstikirja, sekä Basic Kanji Book 2. Ne sai koululta maksua vastaan yhteistilauksessa, joten ei tarvitse niitä murehtia. Lisäksi oli muutama reaalikurssin kirja, jotka piti tilata itse netistä, mutta eivät olleet kovin hintavia. Kakkosvuonna meille tulee ainakin Tobira ja jos oikein muistan niin jokin pokkari tarvitaan myös. Monisteita tulee sitten paljon! Suosittelen varastoimaan niitä kansioihin tms. Reaalikurssille sellainen vinkki, että kannattaa itse kuten yliopisto-opiskelijan kuuluukin ottaa niitä muistiinpanoja, kun sensei teille kertoo ja selittää. En suosittele kopioimaan dioja vaan kirjoittamaan opettajan kertoman perusteella! Tein itsenäiset muistinpanot jo lukiossa, joten ei ollut paljon muutosta siihen, mutta jos ei vielä hallitse sitä kultaista taitoa, kannattaa opetella nyt. Paljon tärkeää asiaa tuli välillä niin nopeasti, että jos kekittyy pelkästään kopioimaan sanoja dioista nii paljon tärkeää menee ohi ja kirjoitat asioita, jotka ovat itsellesi itsestäänselvyyksiä.
Jälleen muuttoroudaamistauko |
Outo solukeittiö ekassa Vaasan asunnossa missä olin |
Tuossa Kasarmitorin reunalla on useampi samantyylinen rakennus rivissä ja meidän koulun oppituntien päärakennus on se rivin ensimmäinen. Sinne meidät passitettiin heti ensimmäisenä päivänä, kun mentiin yhden kanssaopiskelijani kanssa kurkkimaan rivin kakkosrakennukseen. Kakkosrakennuksessa on ruokalatilat, sekä rehtorin tilat. Ulko-ovessa lukee Fria Kristliga Folkhögskolan vain kakkosrakennuksessa.
Käytännön jutut kerrotaan sitten koululla. Koulun kirjastosta, ruokailusta (joka maksaa siis hieman), tauoista jne. Omille ruuille löytyy keittiöstä jääkaappi. Teetä ja kahvia saa koulun puolesta. Samoin tiettyinä kellonaikana välipalaa.
Eka yö näytti tältä |
Meillä kakkosilla alkaa koulu jälleen 30.8. eli juurikin tämän kuun lopulla. En nyt mene lupaamaan että uusilla opiskelijoilla oli merkittynä sama päivämäärä, joten luottakaa mielummin niihin lappuihin, joita olette saaneet. Jännittää kamalasti teidän kouhaiden tapaaminen. Ollaan hyvää vauhtia järjestämässä tämän vuoden 新歓コンパ:a VaJaA:n kanssa uusille ja vanhoille opiskelijoille. Vaikka mitä kivaa on siis tarkoitus olla ohjelmassa. En uskalla paljastaa liikaa, jottei tule paljastettua sellaista mitä ei saisi, mutta voin kai mainita, että teema on päätetty ja tapahtumapaikka varattu. Odotan erittäin innolla!
-- <3
Waaah~ Hieno postaus! Tässä tuli just kaikkea sellaista infoa, mitä itse mietin tosi paljon vuosi sitten ennen koulun alkua. Ja tosi kivoja ja nostalgisia noi kuvat viime syksyltä. Olin kyllä hieman kade teidän isosta keittiöstä siellä soluasunnossa, mutta toisaalta se piti jakaa niin monen ihmisen kanssa että olisin turhautunut nopeasti myös. :D
VastaaPoistaJee kiitos :3 Kaivelin paljon vanhoja kuvakansioita~
PoistaNeljä ihmistä samassa tilassa minijääkaapin kanssa turhautti kyllä nopeesti!